Skip to content

    05.10.2017 — lukuaika 2 minuuttia

    Solteqlaisilta 300 lahjakorttia hyväntekeväisyyteen – Hyvää pyörällä -tempauksen tunnelmia

    Hyvän tekeminen tekee hyvää. Siihen oikeastaan tiivistyy Hyvää pyörällä -tempauksemme, jossa iso joukko solteqlaisia hyppäsi pyörän selkään hyväntekeväisyyden nimissä.

    Solteqin Hyvää pyörällä -tempaus järjestettiin keskiviikkona 20.9.2017. Päivän aikana solteqlaiset polkivat pinkeillä asiointijopoilla Helsingissä, Jyväskylässä ja Tampereella. Jokainen poljettu tunti kasvatti lahjoitustamme vähävaraisia lapsia ja nuoria auttavalle Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry:lle, jonka kanssa olemme tehneet yhteistyötä aiemminkin mm. Särkänniemi-päivässä.

    Tällä kertaa lahjoitimme aktiviteettipuisto SuperParkin lahjakortteja, jotka olivat yhdistyksen vapaaehtoisten idea. Päivän aikana saimme kokoon yhteensä 300 lahjakorttia! Lisäksi toimistoilla oli keräyslippaat, joihin sai halutessaan tehdä myös omia lahjoituksia yhdistyksen toimintaan.

    – Syysloma-aikaan jokaisella lapsella on kova toive päästä tekemään arjesta poikkeavia kivoja juttuja. Meille oli tärkeää saada lahjoitus ohjattua lähelle, kertoo Solteqin HR:stä, yrityskulttuurista ja viestinnästä vastaava Kirsi Jalasaho.

    Hyvää muille – ja vähän meillekin

    Tempauksessa tärkeintä oli tietysti hyvä asia, mutta samalla myös solteqlaiset pääsivät virkistäytymään ulkoilmaan. Päivän aikana tunnelma olikin huippu, mikä näkyy myös Instagramiin  hashtagilla #hyvääpyörällä jaetuissa kuvissa.

    #hyvääpyörällä-päivän tunnelmakuvia

    Pinkit menopelit ja niiden pinkeillä huomioliiveillä, Solteq-pyöräilykypärillä ja muulla rekvisiitalla varustellut ajajat huomattiin myös katukuvassa.

    – Päivä oli erittäin mukava ja itse jopa yllätyin siitä, miten innoissaan työkaverit olivat mukana. Ihmiset olivat meistä tosi kiinnostuneita ja pääsimme kertomaan muillekin, mitä oikein teemme, kertoo Tampereella Laukontorin lähtöpisteellä koko tempauksen ajan pinkissä pyöräilykypärässä päivystänyt Pasi Sorjonen.

    – Pieni sadekaan ei ketään haitannut, vaan pyöräilyajan kommentoitiin olleen jopa liian lyhyt. Vasta viimeisellä vuorolla huomattiin, että menopelien kumit olivat ihan tyhjät, mutta niin vaan sinnikkäästi kaikki olivat hoitaneet oman osuutensa.

    Lahjakortit eteenpäin – kiitos kaikille!

    300 lahjakorttia löytävät tiensä oikeille omistajilleen paikallisten Hope-yhdistysten kautta. Helsingin osalta lahjoituksen luovutti tänään 4.10.2017 toimitusjohtajamme Olli Väätäinen, kun Hope-yhdistyksen toiminnanohjaaja Nora Virtanen vieraili Vantaan toimistollamme.

    Solteq_HOPE_lahjoitus2.jpg

    Vielä kerran iso kiitos kaikille tempaukseen osallistuneille solteqlaisille, järjestelyihin osallistuneille ja yhteistyökumppaneille! Toivottavasti lahjoituksemme tuo iloa pienille vastaanottajille.

    Henkilöstö, Hyväntekeväisyys, Yrityskulttuuri