Skip to content

    25.01.2017 — lukuaika 4 minuuttia

    Markkinoinnin automaation hyödyt vs. kustannukset

    Uusi vuosi, uudet kujeet ja kaikki mahdolliset lupaukset – nyt jos koskaan on hyvä edistää tuoreen budjetin voimin markkinoinnin automaatiohanketta. Hyötyjä ja kustannuksia voi olla vaikea arvioida ilman apuja. Tämän päivän satsaus on kuitenkin huomisen tulos.

    Jos markkinoinnin automaatio on uusi juttu, ei ole välttämättä helppoa laskea sen hyötyjä ja kustannuksia esimerkiksi seuraavan vuoden budjettiin. Automaation käyttöönotosta on onneksi tehty kattavia tutkimuksia, joiden avulla pääsee laskemaan takaisinmaksuaikaa ja voi myös perustella hankinnan tuomat edut.

    Teknologian tuomia hyötyjä ei ole helppo avata, kun kyseessä on esimerkiksi henkilöstön prosessien helpottuminen. Pelkän järjestelmäinvestoinnin sijaan markkinoinnin automaatio onkin enemmän strategiahanke. Tämä heijastuu myös hyötyihin.

    3 markkinoinnin automaation hyötyä

    1. Keskitä ja säästä kustannuksissa

    Säästöjä syntyy ensinnäkin siitä, että automaatiojärjestelmän ansiosta ei tarvitse ylläpitää useampaa järjestelmää tai maksaa kalliita integrointeja.

    Todellisia tuloksia syntyy, kun otetaan käyttöön järjestelmän älykkyyttä automatisoituja workflow-ratkaisuja. Toki myös perinteisillä adhocina tehtävillä sähköpostikampanjoilla voidaan saada hyväkin ROI oikein kohdennettuna.

    2. Liikevaihdon kasvua hyvällä suunnittelulla

    Liikevaihto kasvaa, kun järjestelmää käytetään täydellä teholla ja automatisoidut toimenpiteet kohdennetaan oikeasti merkityksellisille asiakassegmenteille. Asiakkaat saavat selkeää lisäarvoa ja haluavat ostaa yritykseltä. Esimerkiksi B2B-yrityksen markkinointi saa laadukkaampia prospekteja, joita valutetaan myynnille, josta kumuloituu enemmän laadukkaita liidejä.

    Markkinoinnin automaatiohanke ei ole IT- tai markkinointiosaston omaisuutta, vaan organisaatiota yhdistävä liitto. Liikevaihto ei voi kasvaa ilman yrityksen avainhenkilöiden sitoutumista. Tärkeimmässä roolissa on operatiivinen taso tai vaihtoehtoisesti asiansa osaava kumppani, joka tekee käytännön toteutuksen. Ylimmän johdon tehtävä on määritellä tavoitteet ja tarvittavat mittarit menestykseen.

    3. Tulosta tehokkailla prosesseilla

    Automaatio auttaa myös henkilöstöä kehittymään. Useissa yrityksissä operatiivinen henkilöstö on innostunut uuden ratkaisun tuomista helpotuksista omaan arkipuurtamiseen. Työtehoon on pitkällä aikavälillä saatu huomattavia parannuksia, kuten yli 6 prosentin tuottavuuden kasvu markkinoinnin ja myynnin osalta.

    Kun perusprosessit tehostuvat, voidaan henkilöstön työaikaa allokoida paremmin esimerkiksi asiakkaan käyttäytymis- ja viestipolkujen optimoimiseen. Monesti luullaan automaation uhkaavan työpaikkoja, mutta kokemusten mukaan se muokkaa perinteisiä rooleja enemmän suunnittelupöydän suuntaan. Tämän ansiosta organisaatioihin monesti palkataankin lisäkäsiä, jotka taas kasvattavat liikevaihtoa kumulatiivisesti.

    Kustannusten laskeminen

    Hyötyjä ei tietenkään saavuteta ilman kustannuksia. Etenkin alkuvaiheessa yrityksen kannattaa varautua satsaamaan käyttöönottoon. Kulut toki vaihtelevat yrityksen tarpeiden ja oman työn osuuden mukaan.

    Ensimmäisen vuoden aikana kannattaa varautua ainakin näihin kustannuksiin:

    • aloituskustannus 2000-10 000€
    • järjestelmän kuukausikustannus 700-2700€
    • konfiguraatio ja koulutus 3000€
    • konsultointi 2000-15000€ 
    • sisällöntuotanto 1000-5000€.

    Markkinoinnin automaation ROI:ta B2B-liiketoiminnassa voi laskea esimerkiksi Salesforcen oman Pardotin laskurilla. Sen avulla näet myös, miten liidit kasvavat ja miten se vaikuttaa suoraan liikevaihtoon.

    Läpihuutojuttu(ko)?

    Jos automaation käyttöönotto on suunniteltu kunnolla, kasvua näkyy jo vuodessa.  Tarkoilla laskelmilla sekä hyvin rakennetulla strategialla automaatiotiellä päästään jo pitkälle.

    Kustannukset saadaan maksettua takaisin aina, jos vaatimusmäärittelyyn ja suunnitteluun on käytetty tarpeeksi aikaa. Vähänkin satsaamalla hanke saadaan kannattavaksi ja viemään yrityksen asiakasviestintä seuraavalle tasolle.

    Läpihuutojuttu projekti ei ole, vaan ainakin vuodeksi sitouttava hanke, johon on syytä varautua henkisesti. Kannattaa kuitenkin muistaa, että hyödyt projektissa ovat selkeästi suuremmat kuin siihen satsatut kustannukset.

     Lue lisää markkinoinnin automaatiosta tästä.

    Tarvitsetko apua?

    Jos laskelmien tekeminen takkuaa tai haluat sparrailla lisää markkinoinnin automaation hyödyistä liiketoiminnallesi, niin ota ihmeessä meihin yhteyttä.

    Markkinoinnin automaatio, Markkinointi, Digitaalinen kaupankäynti, Digitaalinen markkinointi